Toimistotilat ja kauppapaikat

Toimitilat ja kauppapaikat

Kaikki NCC:n toimitilat toteutetaan huomioiden ympäristömme tänään ja myös tulevaisuudessa. Toimitilojen ympäristövastuullisuus on osa rakentamisen kokonaisvastuullisuutta.

Rakennetulla ympäristöllä on suuri merkitys energiankulutukseen. Rakennus- ja kiinteistöalan osuus Suomen energiankulutuksessa on 40 %. Siksi on perusteltua, että kiinnitämme erityishuomioita ympäristöasioihin jo toimistotilojen ja liiketilakohteiden suunnitteluvaiheessa.

Asiakasyrityksillemme toimistotilan tai kauppapaikan sijainti saattaa ratkaista koko busineksen sujuvuuden. Toimitilan sijainnilla on myös suuri ekologinen merkitys. NCC:n toteuttamat toimitilakohteet rakennetaan aina saavutettavaksi julkisilla liikennevälineillä. Kevyen liikenteen käyttömahdollisuudet huomioidaan tarjoamalla mm. riittävästi polkupyöräpaikkoja ja peseytymistiloja pyöräileville työntekijöille.

Energiatehokkuus on moderneissa toimitilaratkaisuissa itsestäänselvyys. Moderni tekniikka pitää sisällään mm. lämmön talteenoton, toimintaan mukautuvan ilmastoinnin sekä optimaaliset ja tarpeenmukaiset valaistusratkaisut. Näitä kaikkia ohjataan älykkäästi ja energiatehokkaasti. Moderni teknologia mahdollistaa sujuvan ja mukavan työnteon edellyttämän hyvän sisäilmaston. Uusissa toimistorakennuksissa korostuu tilatehokkuus, joka tarkoittaa vähemmän lämmitettävää ja jäähdytettävää pinta-alaa.

NCC Property Development Oy:n kehittämät uudet toimitilakohteet ympäristösertifioidaan. Käytössämme on brittiläislähtöinen, Euroopan suosituin luokitusjärjestelmä BREEAM. BREEAM:n vaatimukset ohjaavat niin toimisto- kuin liikekiinteistöjen suunnittelua kokonaisvaltaisesti kymmenessä eri kategoriassa. Erilaisia arviointikriteereitä ovat mm. rakennusmateriaalien toimitusmatkat, ympäröivä infrastruktuuri ja saavutettavuus julkisilla liikennevälineillä, energiatehokkuus, kemikaalien käyttö ja jätteiden käsittely. BREEAM -ympäristöluokituksessa on 5 tasoa; Pass, Good, Very Good, Excellent ja Outstanding. NCC:n kehittämissä toimitilakohteissa tavoitteet ovat tasoilla Very Good tai Excellent.

NCC:n kehittämät toimititilakohteet ovat saavuttaneet Suomen ensimmäiset BREEAM Excellent ja Very Good sertifioinnit. Aitio Business Park Helsingissä saavutti järjestelmän toiseksi korkeimman Excellent -tason kolmantena rakennuksena Pohjoismaissa. Very Good -tasolle ovat yltäneet mm. Alberga Business Park Espoossa ja Plaza Business Park Vantaalla. Lahden kauppakeskus Duo:n yhteydessä olevan toimistorakennuksen peruskorjauksessa päästiin Good-tasolle. NCC:n Tampereelle rakentama Lielahden Prisma liikerakennus, Hyvinkään Kodinkeskuksen kauppapuisto ja Espoon Perkkaan Polaris Business Park ovat myös saaneet BREEAM Good -sertifioinnin. Jyväskylässä NCC Rakennus Oy:n urakoima Technopolis Innova 2 on saanut LEED-ympäristöluokituksen Platinium tason.

Ekologiset tilat rakentavat yrityksen brändiä ja kuvastavat yhteiskuntavastuuta. Energiatehokkaat rakennukset mahdollistavat myös pienemmät käyttömenot. Sekä luonto että lompakko kiittävät.

Lisätietoa

Pertti Karlsson
Projektijohtaja
Puh. 010 507 5667

010-puhelujen hinnat

Lankapuhelimesta:
8,35 snt/puhelu + 3,2 snt/min (sis. alv 24 %)

Matkapuhelimesta:
19,2 snt/min
(sis. alv 24 %)