Media

Tältä sivulta löydät lehdistötiedotteemme ja ajankohtaiset uutisemme. Löydät myös kuvat ja videot, webinaarit ja NCC:n somekanavat.

Lehdistötiedotteet

NCC:n Suomen asfalttiliiketoiminta on siirtynyt Asfalttikallion omistukseen

Liiketoiminnan siirtyminen uuden omistajan hallintaan on sujunut suunnitelmien mukaan ja liiketoiminta on nyt siirtynyt Asfalttikalliolle.

NCC myy Fredriksberg D -toimistotalon

NCC on myynyt Helsingin Vallilaan nousevan toimistotalon abrdn-sijoitusyhtiön hallinnoimalle rahastolle. Fredriksberg D on Konepajan alueella sijaitsevan kehityshankkeen neljäs vaihe.

NCC rakentaa kaksi uutta rakennusta Aalto-yliopiston kampukselle Espoon Otaniemeen

NCC on tehnyt sopimuksen Aalto-yliopiston omistaman Koy Puumiehenkuja 2:n kanssa kahden rakennuksen rakentamisesta yliopiston kampukselle Otaniemeen. Sopimuksen arvo on noin 33 miljoonaa euroa.

Ajankohtaista

Leppäkorven puukoulun korjaustyö valmistui Vantaalla

NCC on korjannut 1900-luvun alussa valmistuneen hirsirakenteisen puukoulun Vantaalla. Puukoulurakennus sijaitsee Korson Metsolassa Leppäkorven koulun uudempien rakennusten kanssa samassa pihapiirissä.

Purku- ja ylijäämäbetonista valmistettu betonimurske pitää materiaalin kierrossa

Purku- tai ylijäämäbetonin saapuessa vastaanottoalueelle käy se läpi tarkat prosessit ennen päätymistään kierrätysraaka-aineeksi. Kierrätetty betonimurske on resurssi- ja kustannustehokas vaihtoehto, joka voi usein korvata neitseellisiä materiaaleja.

Sisäilmaongelmista kärsinyt Myyrmäen kirkko kunnostettiin ja päivitettiin 2020-luvulle

Myyrmäen kirkon vaativa peruskorjaus on nyt valmistunut. Peruskorjauksen työvaihe toteutettiin maaliskuusta 2023 elokuuhun 2024. Peruskorjauksen tavoitteena oli saada vuonna 2019 sisäilmaongelmien vuoksi suljettu kirkko jälleen terveelliseksi toimintaympäristöksi työntekijöille ja seurakuntalaisille ja uudistaa rakennus vastaamaan tämän päivän tarpeita ja tekniikkaa.

Ravintola Demo avataan We Landin ylimpään näköalakerrokseen

Suomen pitkäikäisin Michelin-tähditetty Ravintola Demo avataan lokakuussa Ruoholahden We Land -toimistorakennukseen.

Myyrmäen kirkon peruskorjaus valmistui Vantaalla

Myyrmäen kirkon korjaustyöt aloitettiin maaliskuussa 2023 ja nyt työ on valmis. Kirkko otetaan uudelleen käyttöön syyskuussa. Arkkitehti, akateemikko Juha Leiviskän suunnittelema Myyrmäen kirkko on arvostettu nähtävyys ainutlaatuisen arkkitehtuurinsa puolesta.

Alastalo Merja

Viestintäjohtaja, Viestintä

010 507 6948 Lähetä viesti