NCC palkittiin jälleen UEPG Sustainable Development Awards 2022 -kilpailussa Brysselissä
UEPG on Euroopan kiviainesalan kattojärjestö, jonka kestävän kehityksen kilpailussa NCC on jo useana vuonna palkittu. Tänä vuonna NCC sai kunniamaininnan Economic Contribution -sarjassa kehittämällään päästölaskurilla ja One-Stop-Shop-toiminnalla. Nettilaskurilla voi laskea ja vertailla kiviaineskuljetusten polttoaineenkulutusta ja päästöjä.
UEPG-järjestön tapahtumassa eri maiden kiviainestuottajat kokoontuvat keskustelemaan alan kehityksestä Euroopassa. Sustainable Development Awards järjestetään kolmen vuoden välein.
– Olemme kokeneet, että meillä on tämän kilpailun kautta mahdollista jakaa hyviä ja toimivia ideoita muillekin. Aiemmin olemme pärjänneet kilpailussa kiviainesalueiden biodiversiteettityötä tehostavalla NCC Kielo -konseptillamme. Tänä vuonna esittelimme NCC:n One-stop-shop-toimintamallin, jossa kannustamme asiakkaitamme välttämään tyhjänä ajoa ja tuomaan tullessaan kiviainesalueillemme maa-aineksia, joita otamme useissa toimipisteissämme vastaan lupiemme mukaisesti. Samalla ajolla voi viedä kiviainesta paluukuormana työmaalle, kertoo NCC:n kiviaineksen toimialajohtaja Pertti Peltomaa.
Helppokäyttöinen nettilaskuri
NCC:n menopaluukuormiin kannustava päästölaskuri on helppokäyttöinen ja se löytyy NCC:n nettisivulta kenen tahansa käyttöön. Kuorman ja kuljetuskaluston perustietojen perusteella laskuri laskee kuljetuksen polttoaineenkulutuksen ja päästöt. Laskurilla halutaan osoittaa säästöt, mitkä muodostuvat, kun samalla ajolla tuodaan ylijäämämaita NCC:n maanvastaanottoon ja viedään kiviainesta mennessä työmaalle verrattuna siihen, että toimituksia tekee kaksi eri autoa.
– Kuljetukset ovat yksi suurimmista ja jatkuva kiviainestoiminnan päästöjen tuottaja. Koska meillä ei ole omaa kuljetuskalustoa, voimme yrittää vaikuttaa asiakkaisiimme ja kannustaa heitä miettimään myös päästöjä. Ja mikä parasta, päästöjen vähentäminen on samalla selkeä kustannussäästö, Peltomaa sanoo.