NCC rakentama kolmen kerrostalon kokonaisuus Helsingin Malmilla valmistui
NCC:n Helsingin kaupungin asuntotuotannolle rakentama kolmen asuinkerrostalon kokonaisuus Salavakujalla, Malmilla on valmistunut.
Talot ovat senioreille suunnattuja 5-kerroksisia vuokrakerrostaloja, joissa on yhteensä 91 asuntoa. Lisäksi NCC toteutti kohteeseen piharakennuksen sekä pysäköinti- ja piha-alueet.
– Salavakujan kohde edustaa täydennysrakentamista puhtaimmillaan. Hankkeen alkuvaiheessa suoritettu vanhojen talojen purku onnistuttiin toteuttamaan siten, että vaikutukset naapurustoon minimoitiin. Rakennusaikana logistiikka tiiviillä alueella ratkaistiin hyvällä yhteistyöllä tilaajan kanssa, työmaan naapurit huomioiden. Salavakujan senioriasuntohanke jatkaa hienosti monipuolista ja pitkäaikaista yhteistyötämme Helsingin asuntotuotannon kanssa, sanoo NCC:n Urakointi-yksikön johtaja Tuomas Tonteri.
Uudet kerrostalot nousivat Malmin sairaalan ja Syystien seniorikeskuksen läheisyyteen. Rakentaminen alkoi helmikuussa 2022, ja ennen sitä kohteesta purettiin vanhat rakennukset perustuksineen sekä piharakennelmia. Näin saatiin tilalle uusiutuvalla energialla lämpiävät, energiatehokkaat ja nykyaikaisia esteettömyysvaatimuksia noudattavat uudet asuinrakennukset.
– Kiinnostus tämän seniorikohteen asuntoja kohtaan on ollut runsasta ja hyvillä mielin luovutamme sen asukkailleen. Kohde toteutettiin hyvässä hengessä ja osapuolten toimivalla yhteistyöllä. Lopputuloksena saatiin viihtyisiä ja toimivia asuntoja senioreille, toteaa Uudistuotanto -yksikön päällikkö Merja Rukko Helsingin kaupungin asuntotuotannosta.
Kohteen lämmitys on toteutettu 12 maalämpökaivolla. Lisäksi katoille on asennettu aurinkopaneeleja lähes 30 kpl / talo, ja piharakennus on päällystetty viherkatolla. Tontin erikoisuutena oli haastavat pohjaolosuhteet, jotka tekivät maanrakennusvaiheesta monivaiheisen ja paljon suunnittelua sekä yhteensovittamista vaativat.
Lue myös:
Salavakujan asuinkerrostalot lyhyesti:
- Kolme 5-kerroksista senioreille suunnattua vuokrakerrostaloa
- 91 asuntoa
- yhteensä 6 688 brm2
- Rakennuttaja: Helsingin Asuntotuotanto