Tyrnävän kunta ja NCC kuukauden päästövähentäjät
Tyrnävän kunta ja NCC on valittu marraskuun HINKU-teon palkinnonsaajiksi aktiivisesta otteestaan ilmastokestävään rakentamiseen sekä edelläkävijyyden osoittamisesta. Palkinnonsaajat rakensivat yhteistyössä innovatiivisen ja energiatehokkaan Rantaroustin koulun, joka otettiin käyttöön syksyllä 2017.
Hinku-teoksi palkittu Rantaroustin koulu on Tyrnävän kunnan ja NCC:n erinomaisen yhteistyön tulos. Koulu on edistyksellinen ja uudella tavalla suunniteltu vastaamaan koululaisten ja henkilökunnan tarpeita. Lämmitykseen käytetään pääosin maalämpöä ja jonkin verran hakkeella tuotettua kaukolämpöä. Rakennuksen katolle on asennettu aurinkopaneeleita tuottamaan sähköä koulun ylläpitoa varten. Koulussa ei ole hukkatilaa, vaan kaikki tila on suunniteltu muunneltavaksi ja monikäyttöiseksi. Koulusta puuttuu esimerkiksi ruokasali, käytävät ja luokkia jakavia väliseiniä. Tämän seurauksena tilojen käyttöaste on korkea ja ne ovat avaria.
Rantaroustin koulussa toteutetaan myös MySchool-hanketta, jonka tavoitteena on saada oppilaat ymmärtämään uusiutuvaan energiaan, rakennusten energiankulutukseen ja hyvään sisäilmaan liittyviä ilmiöitä. NCC:n kehittämän palvelun avulla koulurakennuksesta saatavia mittaustietoja voidaan hyödyntää opetuksessa. MySchool-palvelu on tehty helppokäyttöiseksi ja se sisältää opettajille suunnattuja valmiita oppimateriaaleja ja harjoitustehtäviä. Ympäristökasvatuksen avulla tietoisuus leviää oppilailta muillekin kuntalaisille.
Suomen ympäristökeskus valitsee joka kuukausi Kuukauden HINKU-teon. HINKU-teot valitaan Kohti hiilineutraalia kuntaa -hankkeen kunnissa toteutetuista toimenpiteistä. Hinkuteko-palkinnon valintakriteereinä ovat muun muassa kasvihuonekaasupäästöjen väheneminen, edelläkävijyyden ja aktiivisuuden osoittaminen, yhdessä tekeminen sekä päästöjä vähentävien käytäntöjen levittäminen ja tiedon jakaminen.
Lisätietoja:
Marjukka Kuittinen-Jussila, p. 010 507 4706, marjukka.kuittinen-jussila@ncc.fi
Hanna Eskelinen, Suomen ympäristökeskus, p. 02 95 251 592, hanna.eskelinen@ymparisto.fi