Kiviainesalueilla lisätään biodiversiteettiä suomalaisten innovoimalla NCC Kielo® -konseptilla

Kiviainesalueilla lisätään luonnon monimuotoisuutta ja luonnontilan palauttamista alueiden omat erityispiirteet huomioiden. Suomalaiset kehittivät NCC:llä jo vuonna 2012 NCC Kielo® -konseptin, joka on nyt laajentunut Suomesta yrityksen pohjoismaiseksi toimintatavaksi ja rekisteröidyksi tuotemerkiksi.

Kiviainestoiminta on Suomessa säädeltyä, luvanvaraista toimintaa. NCC tuottaa kiviainesta rakentamisen raaka-aineeksi louhimalla kalliota ja murskaamalla sitä eri käyttötarkoituksiin sopiviksi lajikkeiksi.

Kalliokiviaineksen katsotaan olevan lähtökohtaisesti ympäristölle parempi vaihtoehto kuin luonnonsora- ja hiekka-alueiden käytön, jotka ovat monin paikoin tärkeitä ekosysteemille ja erityisesti pohjaveden muodostumisen ja puhtauden kannalta. Erilaisia kiviaineksia tarvitaan kaikkeen rakentamiseen talojen rakentamisesta infrahankkeisiin sekä betonin ja asfaltin valmistamiseen. Kallioiden louhinta jättää maisemaan jäljen, joka kuitenkin maisemoidaan ympäristöön sulautuvaksi viimeistään kiviainestoiminnan päätyttyä ja osittain jo toiminnan aikana.

– Louhinnanjälkeinen maisemointisuunnitelma kuuluu maa-ainesluvan saamisehtoihin, mutta me olemme NCC:llä halunneet tehdä enemmän ja aloittaa biodiversiteettityön jo kiviainestuotannon aikana, sillä louhinta saattaa alueella kestää joskus jopa kymmeniä vuosia, NCC:n Kiviaineksen aluejohtaja Taina Piiroinen toteaa.

Puhtaiden maiden vastaanotto tukee NCC Kielo -toimintaa

Osalle NCC:n kiviainesalueista otetaan vastaan saatujen lupien mukainen määrä maarakennustöistä syntyviä, puhtaita maa-aineksia. Näitä maita käytetään alueen maisemointiin ottamistoiminnan päätyttyä tai jo sen aikana.

Entiselle kalliokiviainesalueelle on perinteisesti istutettu puun taimia, mutta NCC Kielo -toimintatavassa on keskitytty rakentamaan luonnon erikoisympäristöjä, joita ei luontaisesti juurikaan enää muodostu. Tällaisia ovat esimerkiksi niityt, kivikot, kosteikot ja lahokot. Näillä voidaan tukea luonnon monimuotoisuutta ja erityisesti pieneliöiden lajirikkautta. Merkittävä osa NCC Kielo -toimintamallia on myös vieraslajien torjunta ja ekosysteemille elintärkeiden pölyttäjien suojeleminen. NCC kehittää Kielo-alueita yhteistyössä paikallisten luontojärjestöjen kanssa.

NCC Kielo on lanseerattu Suomen NCC:n kiviainestoiminnassa jo vuonna 2012, mutta nyt se on myös hyväksytty pohjoismaiseksi konseptiksi osana suurempaa, yrityksen Vastuullinen työmaa -kokonaisuutta. NCC Kielo on myös tuotteistettu rekisteröidyksi tavaramerkiksi.

– Uskomme, että yritykset siirtyvät pian vastuullisempiin raaka-ainehankintoihin ja haluamme olla siihen valmiita toimimalla ympäristön kannalta esimerkillisesti, Taina Piiroinen toteaa.

Kielo tulee sanoista Kiviaineksen elävä luonto. NCC:n Kielo-alueita on tällä hetkellä useita ympäri Suomea: Mäntsälän Ohkolassa, Loviisan Vanhakylässä, Espoon Ämmässuolla, Nokian Myllypurossa, Tampereen Kuismalassa, Turussa Ruskon Hujalassa, Jänhiälässä Lappeenrannassa sekä Kuopiossa ja Joensuussa.

Lisätietoja:

Taina Piiroinen, aluejohtaja, NCC Industry, puh. 050 357 3182, taina.piiroinen@ncc.fi
Satu Holm-Jumppanen, mediasuhteet, NCC, puh. 050 305 4718, satu.holm-jumppanen@ncc.fi

www.ncc.fi/kestava-kehitys/kielo/

NCC: Visiomme on uudistaa toimialaamme ja tarjota ylivertaisia kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. NCC on yksi johtavista rakentamisen, kiinteistökehityksen ja infrastruktuurin yrityksistä Pohjoismaissa. Sen liikevaihto vuonna 2018 oli lähes 5,6 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 16 500. NCC:n osakkeet on noteerattu Tukholman NASDAQ OMX -pörssissä.