NCC rakentaa koulun Järvenpäähän – käyttäjäkokemuksia hyödynnetään suunnittelussa
NCC on valittu allianssin rakentajaosapuoleksi Järvenpään Kinnarin uusi koulu -hankkeeseen. Asiakas on Järvenpään kaupunki. Urakan arvo on noin 26,5 MEUR.
– Haluamme rakentaa järvenpääläisille erinomaisen koulun. Siispä hyödynnämme myös pian alkavassa rakennusvaiheessa erilaisia tietomallinnusmenetelmiä, joiden avulla myös tilojen loppukäyttäjät eli koululaiset ja opetushenkilökunta voidaan ottaa mukaan projektiin. Koulu rakennetaan lisäksi avoimen rakentamisen mallilla, jolloin tietyn osan suunnitelmia voidaan vielä hioa, vaikka rakentaminen on alkanut, kommentoi NCC:n maajohtaja Mika Soini.
Purkutyöt tontilla ovat jo päättyneet. Nykyisen Kinnarin koulun pihapiiriin jää kaksi vanhaa rakennusta ja siirtotila, joissa esiopetuksen ja 1.- 2. luokan oppilaat käyvät koulua urakan ajan.
Esiopetus-, alakoulu- ja yläkoulukäyttöön tulevassa koulussa on tarkoitus käynnistää koulutoiminta elokuussa 2019.
Kinnarin uusi koulu rakennetaan uuden opetussuunnitelman mukaisesti avoimeksi oppimisympäristöksi. Tilat ovat toiminnan tarpeen mukaan muunneltavissa – esimerkiksi monikäyttöisessä keskusaulassa sekä syödään, kokoonnutaan että opetetaan. Kouluun tulee myös opetussoluja, eikä oppilailla ole enää henkilökohtaisia pulpetteja.
Lisätietoja hankkeesta antavat:
Mika Soini, maajohtaja, NCC, puh. 010 507 8711
Laura Saraste-Mäkinen, viestintäjohtaja, NCC, puh. 0400764148
NCC: Visiomme on uudistaa toimialaamme ja tarjota ylivertaisia kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. NCC on yksi johtavista rakentamisen, kiinteistökehityksen ja infrastruktuurin yrityksistä Pohjois-Euroopassa. Sen liikevaihto vuonna 2016 oli 5,5 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 17.000. NCC:n osakkeet on noteerattu Tukholman NASDAQ OMX -pörssissä.