Aitio Business Park, Helsinki
NCC toteutti Helsingin Ruskeasuolle Aitio Business Park -toimistokokonaisuuteen vaiheittain kaksi rakennusta: Vivaldin ja Verdin. Aitio on Suomen ensimmäinen toimistorakennus, joka on saavuttanut kansainvälisen BREEAM-ympäristösertifikaatin Excellent-tason.
Vivaldi-toimistorakennus valmistui vuonna 2013 ja Verdi vuonna 2016. Tilojen toteutukselle oli tärkeää ympäristötietoinen ajatusmalli: rakennukset toteutettiin BREEAM-ympäristösertifikaatin Excellent-tasoon ja kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja edustavat esimerkiksi aurinkopaneelit, viherkatto sekä huolellisesti suunniteltu talotekniikka. Suomessa ei oltu aiemmin toteutettu yhtäkään näin ekologisesti korkealle tasolle vietyä rakennusta. Tulevaisuuden toimistotila-ajattelua mukailevan Business Parkin keskeinen sijainti on myös julkisten liikenneyhteyksien kannalta erinomainen, mikä vähentää yksityisautoilua työmatkoilla.