Kinnarin koulu, Järvenpää
Kinnarin melkein 1 000 käyttäjän koulu on esimerkki siitä, millaisia tulevaisuuden koulut ovat niin Järvenpäässä kuin muuallakin. Oppilaskeskeisyys, vuorovaikutus ympäristön kanssa, muuntojoustavuus ja teknologia oppimisen tukena korostuvat uudessa pedagogiikassa. Esiopetus-, alakoulu- ja yläkoulukäyttöön tulleessa uudessa rakennuksessa käynnistettiin opetustoiminta elokuussa 2019.
Järvenpään uuden koulun suunnittelun lähtökohtana oli uuden opetussuunnitelman mukainen ilmiöpohjainen oppiminen, jossa oppilaita innostetaan oivaltamaan ja oppimaan uutta mielekkäiden tilojen ja piha-alueiden kautta. Kinnarin koulu suunniteltiin palvelemaan lapsia ja oppimista parhaalla mahdollisella tavalla. Uudisrakennuksen tilaratkaisuja kehitettiin koko suunnittelun ja rakentamisen ajan tulevia käyttäjiä kuunnellen ja konsultoiden. Oppilaiden toiveita kuultiin, projektin etenemistä seurattiin yhdessä ja oppilailla oli mahdollisuus vaikuttaa mm. sisustusratkaisuihin.
– Opetustyö uudessa koulussa on lähtenyt hyvin käyntiin, opettelemme ja tutkimme yhdessä vielä uusien tilojen mahdollisuuksia, kertoo Kinnarin rehtori Päivi Oinasmäki.
Kinnarin tilat taipuvat kouluajan ulkopuolella esimerkiksi kerho-, konsertti-, messu- ja harrastuskäyttöön. Tiloista myös suunniteltiin muunto- ja käyttöjoustavat siten, että ne sopeutuvat tulevaisuudessa mahdollisiin oppimiskäsitysten muutoksiin.
Allianssimallilla alle budjetin
Koulu nousi harjakorkeuteen vajaassa kahdessa vuodessa alittaen budjetin melkein kolmella miljoonalla. Hanke toteutettiin allianssisopimusmallilla, jossa Järvenpään kaupunki ja rakennuttajana toiminut Mestaritoiminta Oy, Jaakkola Arkkitehdit Oy sekä rakentamisesta vastannut NCC toimivat yhteistyöorganisaationa. Sopimusosapuolet vastasivat yhdessä hankkeen suunnittelusta ja toteuttamisesta. Tärkeimpiä hankkeen onnistumiselle asetettuja edellytyksiä olivat yhteisten tavoitteiden tunnistaminen, yhteinen työskentely niiden saavuttamiseksi ja ennen kaikkea luottamuksen syntyminen ja säilyminen allianssiosapuolten välillä. Varsinaiset rakennustyöt toteutettiin käyttäjälähtöisenä, avoimena rakentamisena, jossa kiinnitettiin erityistä huomiota aktiiviseen riskien hallintaan sekä avoimeen ja tehokkaaseen rakentamisprosessiin.
Terveelliset, turvalliset ja energiatehokkaat tilat
Kinnarin uuden koulun suunnittelu ja rakennustyöt toteutettiin alusta asti Terve Talo -kriteeristön vaatimusten mukaisesti. Toimintaohje vaikuttaa rakennuttajan tehtäviin, rakentamissuunnitteluun ja -prosessiin, rakenteiden kosteustekniseen toimivuuteen, ilmanvaihtoon ja ilmastointiin, lämmitykseen sekä valaistuksen toimenpiteisiin ja laatustandardeihin. Terve Talon toimintaohjeisiin sitoutumalla varmistettiin toimiva, terveellinen ja vaaditut sisäilmasto-olosuhteet täyttävä rakennus.
– Terve Talo -kriteeristö toimi hyvänä ohjenuorana hankkeessa ja varmisti varmasti turvallisen ja terveellisen rakennuksen, sanoo rakennuttajapäällikkö Jani Kervinen Mestaritoiminta Oy:stä.
Kinnarin koulu on myös poikkeuksellisen energiatehokas (paras A-luokka).
– Rakennus lämpiää maalämmöllä ja sähköä tuotetaan myös katolle sijoitetuilla aurinkopaneeleilla. Se tuottaa itse merkittävän osan energiastaan maalämmön ja aurinkosähkön avulla, tarkentaa NCC:n projektipäällikkö Teemu Jaakkola.