Kukkulan kampuksen A-rakennuksen peruskorjaus, Jyväskylä
Jyväskylän Kukkulan alueella, noin kahden kilometrin päässä kaupungin keskustasta sijaitsevat Keski-Suomen keskussairaala ja sädesairaala sekä useita kouluja. Gradialla on alueella kampus, jonka A-rakennuksen NCC peruskorjasi. Hanke valmistui kesällä 2019.
Gradian hyvinvointialan toimipiste sijaitsee Kukkulan kampusalueella. NCC kunnosti kampuksen A-rakennuksen, joka on vuonna 1963 valmistuneena alueen vanhin rakennus. Yli 2500 neliön rakennuksessa on kaksi kerrosta, kellari ja IV-konehuone katolla.
Rakennus oli saneerattu vuonna 1994 ja vuosien 2002–2013 aikana oli tehty useita pienempiä korjaus- ja muutostoimenpiteitä. Vuosien varrella tehdyistä korjaustoimenpiteistä huolimatta A-rakennuksen tiloissa työskentelevillä esiintyi sisäilmaongelmiin viittaavaa oireilua. NCC toteutti kokonaisurakkana kohteeseen sisäilmakorjaus-, peruskorjaus- ja muutostöitä.
Tällä kertaa rakennus A korjattiin kokonaisuudessaan lukuun ottamatta pääaulaa ja osaa kellaritiloista. Kantavat rakenteet IV-konehuonetta lukuun ottamatta säilytettiin. Vesikatot, alakatot, ilmanvaihto ja julkisivut uusittiin, kuin myös valaistus ja sähköjärjestelmät. IV-konehuonetta laajennettiin ja vesikatolle rakennettiin kanavatilat. Lisäksi rakenteista korjattiin maanvaraiset lattiat ja pintalattiat.
- Yhteistyö Gradian kanssa sujui hyvin. Olemme tehneet heille aikaisemmin suuria peruskorjaushankkeita, kuten Harjun kampusalueen peruskorjauksen ja laajennuksen. Aikaisemman yhteistyön ansiosta molemmat osapuolet tiesivät, mitä odottaa ja mikä on tavoite. Tilaaja myös arvostaa NCC:n tapaa paneutua työturvallisuuteen. Työmaalla ei tapahtunut yhtään poissaoloon johtanutta tapaturmaa, NCC:n työpäällikkö Ilkka Kujala kertoo.
- Hanke sujui oikein mallikkaasti. NCC:llä on pätevää henkilöstöä, joka kuuntelee tilaajan toiveita ja reagoi asioihin nopeasti. Yhteistyön henki oli hyvä ja työn jälki sen mukaista, Gradia-kiinteistöjen kiinteistöjohtaja Riikka Kaarnamo sanoo.
Historiallisesti arvokkaaseen rakennukseen hyvä sisäilma
Korjaushankkeen päätavoitteena oli luoda terveellinen ja toimiva toimintaympäristö käyttäjille. Se toteutettiin Terve talo -kriteerien mukaisesti, joiden avulla saadaan aikaan toimiva, terveellinen ja vaaditut sisäilmasto-olosuhteet täyttävä rakennus. Hankkeessa mm. käytettiin työmaa-aikaisia digitaalisia olosuhdeantureita, jotta voitiin todentaa kriteerien ja urakkaohjelman kosteus- ja lämpötilavaatimukset. Lisäksi aloituksesta vaipan valmistumiseen asti rakennusta kunnostettiin sääsuojan alla.
- Meillä Jyväskylässä Terve talo -rakentaminen on tuttua, sillä olemme viime vuosina tehnyt yksinomaan sen kriteerien mukaan rakennettuja hankkeita. Sen sijaan korjauskohteisiin liittyy aina yllätyskäänteitä. Nytkin purun yhteydessä löytyi suunnitelman vastaisia rakenteita. Niistä tietenkin selvittiin, mutta aikataulupaineitahan ne aiheuttivat. Toisaalta korjausrakentaminen on siksi myös mielenkiintoista, NCC:n työnjohtaja Veli-Matti Heikkonen kertoo.
Rakennuksella on kaavassa suojelumerkintä sr-1, mikä osoittaa, että kyseessä on historiallisesti arvokas ja kaupunkikuvan säilymisen kannalta tärkeä rakennus. Korjaus- ja muutostöiden tuli olla sellaisia, että rakennuksen historiallisesti merkittävä luonne säilyy. Tästä syystä mm. julkisivusta tuli tehdä alkuperäistä vastaavan näköinen.