TR-mittauksen tulos: 98,62%

 

Lamminrahkassa päästiin aloittamaan työt täydellä teholla viime viikkoisen pakkasviikon jäljiltä. Holvi työt jatkuivat F-rapussa, jossa tehtiin muotit, raudoitukset ja talotekniikan asennukset. Myös townhouset nousevat F-rapun kanssa samassa tahdissa.

 

Tällä viikolla käynnistettiin myös Talo 3 perustusten tekeminen. Perustustyöt alkavat B-rapusta, johon tulee tämän talon kellari. 

 

Sisäpuolella C-rapussa on töitä jatkettu jo alkaneiden työvaiheiden parissa. Väliseinätöiden ensimmäinen kierros jatkuu neljännessä kerroksessa. Ensiksi asennetaan rungot ja toisen puolen levytys, jonka jälkeen sähkö- ja putkiurakoitsijat tekevät seinien sisällä kulkevat asennuksensa. Tämän jälkeen seinät tuplataan valmiiksi asentamalla seinän toisen puolen levy.

 

Myös vesikatolla on töissä päästy etenemään. Erityisen katonmuodon vuoksi työ on varsinaista käsityötä. Kattotuolit on saatu asennettua ja timpurit ovat alkaneet rakentamaan seinänrakenteita. 5. kerroksessa sijaitseviin suurempiin asuntoihin tuleekin persoonalliset kaltevat seinät katon muodon mukaisesti.

 

Mukavaa viikonloppua tiedotteen lukijoille!