Salaojaputken ympäryksen täyttäminen
Putken tyyppi vaikuttaa siihen, mitä ohjeita on noudatettava. Tarkat, tapauskohtaiset asennusohjeet saat putken valmistajalta.
Ohjeellinen kuva - NCC ei vastaa kuvassa esitetystä rakennetyypistä.
Uusien putkien vetämisessä ja vanhojen putkien jatkamisessa on otettava huomioon, että käytettävät materiaalit eivät saa vaikuttaa salaojituksen toimintaan. Putkien ympärillä tulee välttää isoista kivistä koostuvaa materiaalia, koska kivet voivat painaa putkiin reikiä tai vaurioittaa niitä.
Esimerkiksi vedellä täyttyvien putkien vetämisessä pitää myös ottaa huomioon, että ne on asennettava kaatoon ja riittävän syvälle, jotta vesi ei jäädy.
Tarvittavat välineet:
- vesivaaka
- kottikärryt
- lapio
- taittomitta
- täryjuntta/tärytin
Suosittelemamme materiaalit:
- sepeli, esim. 6/16
- salaojaputki
- suodatinkangas
Tee näin:
- Tutki ennen maansiirto- ja kaivuutöiden aloittamista, onko maassa putkivetoja, jotka pitää ottaa huomioon. Ennen kaivutyön aloittamista on otettava selvää myös maan ja kallioperän geoteknisistä ominaisuuksista.
Sortuman vaara sekä maan ja maamassojen kantavuus ja vakavuus on arvioitava luotettavasti. Kaivannon tuentaa ja muuta suojaustoimenpidettä koskeva suunnitelma on laadittava pätevä henkilön toimesta ennen työn alkua.
- Poista kasvillisuus. Ojan pitää olla vähintään 50 cm leveä, koska sepelipeti tärytetään rakenteen painumisen ehkäisemiseksi.
- Kaiva oja suositeltuun syvyyteen (routarajaan). Syvyys vaihtelee alueittain. Kysy suositeltua syvyyttä salaojaputken ostopaikasta.
- Aloita levittämällä ojaan suodatinkangas. Muista tehdä kaato. Suositus on 1:100. Tiivistä peti hyvin täryttimellä.
- Aseta putket ja tarkista niiden asianmukainen kaato. Suositus on 1:100.
- Täytä oja noin 30 cm:n kerroksella sepeliä 6/16. Täytön tulee peittää salaojan koko leveys.
- Taita suodatinkangas yhteen limittäen noin 40 cm:n matkalta.
- Täytä oja sen jälkeen aiemmin kaivetulla massalla. Tärytä pinta.
Voit laskea materiaalien menekin näin:
Pituus x leveys = m2
m2 x paksuus = m3
m3 x materiaalin paino/m3 = materiaalin määrä tonneina
Tilavuuspainot voivat vaihdella eri toimituspaikkojen välillä. Asiantuntijamme auttavat materiaalien valinnassa ja määrien laskemisessa.